Minna, työterveyshuollon sihteeri

Työterveyshuollon sihteeri Minna Tervala työskentelee Työplus Toholammin toimipisteessä. Hän on työskennellyt terveydenhuollossa aiemminkin, ja kiinnostui työstä tuttavansa kautta. Hänen työtehtäviinsä kuuluu kaikkea hoitajien ja lääkärien avustamisesta paperitöihin ja ajanvarausten hoitamiseen.
Minna on viihtynyt työssään hyvin ja pitää tärkeänä työtehtävien monipuolisuutta sekä mahdollisuutta päättää omasta kalenteristaan. Hänestä on myös mukavaa osallistua koulutuksiin sekä asioiden kehittämiseen ja ideointiin työpaikalla:
“On hienoa olla osa tiimiä ja ehdottaa asioita sihteerin näkökulmasta”, Minna kertoo.
Joustavien työaikojen ohella hän arvostaa yhteistä tekemistä kollegoidensa kanssa. Hän kuvailee työyhteisöä tiiviiksi, ja myös vapaa-ajan aktiviteettien suhteen ideat ovat tervetulleita. Hänellä on tästä hyvä esimerkki:
“Olen entinen partiolainen, ja osallistuimme työporukalla leikkimielisiin partiotaitokisoihin”, Minna kertoo ja jatkaa, “saimme sieltä kunniakirjankin.”
Kolme parasta asiaa Työplussassa työpaikkana:
“Joustavat työajat. Hyvä työyhteisö. Työpaikan läheinen sijainti.”