Elämäntapamuutos Työplussan avokuntoutuskurssilla
Anne Savela sai tukea elämäntapamuutokseensa Työplussan avokuntoutuskurssilta.
Vaatteet kiristivät. Oli huono olo. Töiden jälkeen arki-illat kuluivat enimmäkseen auton ratissa lapsia harrastuksiin kuskaten. Suklaapatukka siirsi nälkää ja toi kiireiseen arkeen hemmotteluhetken.
Näin kuvailee kokkolalainen Anne Savela muutaman vuoden takaista elämäänsä, ruuhkavuosiaan. Lasten harrastustoiminnassa elettiin aktiivisesti mukana, joten päivätyön lisäksi aikaa itsestä huolehtimiseen ei yksinkertaisesti jäänyt.
Kun elämä sitten alkoi rauhoittua, Savela heräsi huomaamaan, että kaikki ei ollut hyvin.
“Oli mahavaivoja ja oma olemus ahdisti. Vaikka olen koulutukseltani sairaanhoitaja, ja minulla on tieto siitä, mitä pitäisi tehdä, en saanut aikaiseksi konkreettista toimintaa. Sekin turhautti.”
”Suosittelen kurssia ihan kaikille. Oma oloni on parantunut huimasti muutoksen myötä.”
Työkaveri vinkkasi Annelle Työplussan avokuntoutuskurssista, jonka tavoitteena on tukea ihmistä elämäntapamuutoksessa. Jo sitä ennen Savela oli saanut pudotettua painoa kotikonstein, mutta lopullinen sysäys muutosten matkalle tuli kurssilta.
“Alussa meille tehtiin monipuolisia mittauksia, kuten kehonkoostumusmittaus ja kuntotesti. Huonot tulokset herättivät, mutta myös motivoivat jatkamaan.”
Avokuntoutuskurssilaiset tapasivat viisi kertaa noin kuukauden väliajoin. Asiantuntijaluentojen lisäksi ohjelmaan kuului ravitsemus- ja liikuntaohjausta, tutustumista erilaisiin liikuntalajeihin sekä venyttely- ja rentoutusharjoituksia.
“Meille ei tehty henkilökohtaisia ravinto- tai liikuntasuunnitelmia. Tarkoitus oli, että jokainen tekee itse tarvittavat korjausliikkeet elämässään omien tavoitteidensa mukaisesti. Itselläni suurimpaan remonttiin menivät ruokailutottumukset.”
Kuudennella tapaamiskerralla, noin vuosi kurssin aloituksen jälkeen, mittaukset tehtiin uudestaan. Anne Savelan kohdalla testitulokset olivat parantuneet joka sektorilla.
“Kuntotestissä parannusta oli tapahtunut niin liikkuvuudessa, tasapainossa kuin vaikka vatsalihaksissakin. Kehonkoostumusmittaus puolestaan paljasti, että erityisesti sisäelinrasvan eli viskeraalirasvan määrä oli vähentynyt huomattavasti”, Savela iloitsee.
Ja toki muutosta näytti niin peili kuin puntarikin: paino oli pudonnut reilu 10 kiloa. Sen myötä myös painoindeksi oli jälleen normaalilla tasolla. Vaikka Työplussan kurssi on jo päättynyt, Anne Savelan elämäntapamuutos jatkuu. Hoitotyö on vaihtunut sovellusneuvojan tehtäviin. Vapaa-aikaan kuuluu monipuolisen liikunnan lisäksi valokuvaaminen.
“Valokuvaus tuo paljon iloa elämääni. Nautin erityisesti luontokuvauksesta, ja liikunnasta käy sekin. Suuntaan usein meren rantaan kuvaamaan. Luonto purkaa hyvin stressiä ja saan aikaa itselleni.”
Anne Savela lähettää terveiset kaikille työikäisille, joita oma olemus ahdistaa:
“Suosittelen kurssia ihan kaikille. Oma oloni on parantunut huimasti muutoksen myötä. Kurssilla on kivat vetäjät sekä positiivinen ja kannustava ilmapiiri. Ainakin minulle muutos oli merkittävä asia työkykyni säilymisen kannalta.”