Referenssit

Takaisin

YARA Kokkola

Kolme Yaran työntekijää seisoo Yaran tehtaan edessä.

Ennaltaehkäisevä työterveystoiminta onnistumisen takeena

Yara Suomi on johtava lannoitevalmistaja ja kemianteollisuuden yritys, jonka toiminnan ytimessä on paitsi laadukas tuotanto myös työntekijöidensä hyvinvointi. Yritys on tehnyt pitkään yhteistyötä Työplussan kanssa varmistaakseen työntekijöidensä terveyden ja työkyvyn ylläpitämisen. Yara Kokkolan HR Manager Heini Hanhisalo korostaa, että yhteistyö on ollut arvokasta erityisesti ennaltaehkäisevän työterveyden osalta.

-Työplussan kanssa yhteistyö on jatkunut pidempään kuin olen itse ollut talossa, eli yli yhdeksän vuotta. He tuntevat meidän toimintamme ja työympäristön erityispiirteet, mikä on meille suuri etu. Työplus tukee meitä kaikissa työterveyteen liittyvissä asioissa, ja heidän asiantuntemuksensa on tärkeä osa työkyvyn hallintaa, Hanhisalo kertoo.

Ennaltaehkäisy työterveyden keskiössä

Kemianteollisuudessa työterveyden haasteet ovat moninaiset. Yaran tehtaiden työympäristössä on kemikaaleja, melua ja pölyä, minkä vuoksi säännölliset työterveystarkastukset ja työpaikkaselvitykset ovat ensiarvoisen tärkeitä.   

-Työplussan kanssa yhteistyö on parhaimmillaan juuri silloin, kun mietimme keinoja riskien hallintaan ja työympäristön turvallisuuden parantamiseen.  HESQ-tiimimme (Health, Environment, Safety, and Quality) tekee tiivistä yhteistyötä Työplussan asiantuntijoiden kanssa, mikä auttaa meitä ennaltaehkäisemään terveysriskejä tehokkaasti, Hanhisalo sanoo.

Työhyvinvoinnin merkitys on kasvanut viime vuosina entisestään, ja Yara panostaa sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen. 

-Työkyvyn ylläpitäminen on meille ensiarvoisen tärkeää, erityisesti kun työuran pituus kasvaa. Käymme säännöllisiä keskusteluja Työplussan työterveyshoitajan kanssa, ja työterveysasiantuntijat ovat mukana myös HESQ-ohjausryhmän kokouksissa. Tämä auttaa meitä reagoimaan ajoissa ja kehittämään työoloja jatkuvasti, Hanhisalo kertoo.

Paikallinen ja asiantunteva kumppani

Hanhisalon mukaan Työplussan vahvuutena on heidän asiantuntemuksensa ja ymmärryksensä juuri Yaran tarpeista. 

-Meille on suuri etu, että Työplus tuntee toimintaympäristömme ja osaa ehdottaa kehitystoimia, jotka tukevat työkykyjohtamistamme. Työterveyslääkärillämme on pitkä kokemus kemianteollisuudesta, mikä tekee heidän tarjoamastaan tuesta entistä osuvampaa.

Yhteistyö Työplussan kanssa on moniammatillista ja vastaa hyvin yrityksen tarpeita.

-Meillä on käytössä kattavat palvelut, kuten työfysioterapeutti ja työterveyspsykologi, ja heidän asiantuntemustaan hyödynnetään säännöllisesti. Viimeksi teimme työpaikkaselvityksen kunnossapidon osastolla, jossa myös fysioterapeutti ja psykologi olivat mukana arvioimassa työolosuhteita, Hanhisalo kertoo.

Lopuksi Hanhisalo kiittää Työplussaa hyvästä yhteistyöstä.

-Yhteistyö on ollut todella sujuvaa ja avointa. Jaamme puolin ja toisin tietoa ja kehitysehdotuksia. Työplus on ollut meille arvokas kumppani, ja odotamme, että yhteistyömme jatkuu vahvana myös tulevaisuudessa.

© 2026 Työplus Yhtiöt Oy Web design: Wikström Media