Referenssit

Takaisin

Maanrakennus B. Dahlbacka Oy

Maanrakennus B. Dahlbacka Oy
“Nopea hoitoonpääsy, asiantunteva ja monipuolinen palvelu.”

Maanrakennus B. Dahlbacka Oy:n hallintopäällikkö Michael Prest on ollut tyytyväinen jo vuonna 2001 alkaneeseen yhteistyöhön Työplussan kanssa. Työplus oli tuolloin osa Kokkolan terveyskeskusyhtymää.

Pitkään jatkunut työterveysyhteistyö on olennainen osa yrityksen toiminnan suunnittelua.

Maanrakennus B. Dahlbacka Oy, vuonna 1963 perustettu yritys, työllistää noin 30 henkilöä ja sillä on päätoimipaikka Kokkolassa sekä aputoimipaikka Vantaalla. Yrityksen toimialaan kuuluvat maa- ja vesirakentamisen lisäksi alituspalvelut ja ainoana Suomessa imukaivuupalvelut.

Työplussan kanssa laaditaan toimintasuunnitelmia, tehdään työpaikkaselvityksiä ja seurataan poissaoloja. Lisäksi noin kolmen vuoden välein toteutetaan työterveyskyselyitä. Yritykselle on myös laadittu valmiiksi varhaisen tuen malli ja päihdeohjelma mahdollisia tarpeita varten. Työntekijät saavat nopeasti tarvitsemaansa hoitoa, kun sairauksiin tai työergonomiaan liittyviä asioita ilmenee. “Kolmikantakeskusteluista meillä on pelkästään hyviä kokemuksia”, Prest toteaa.

“Työplussan ammattitaito näkyy esimerkiksi siinä, että he osaavat esittää oikeita kysymyksiä, jotka auttavat ymmärtämään alamme erityispiirteitä ja tarpeitamme.”

Prest korostaa Työplussan kanssa tehdyn yhteistyön joustavuutta. Hän arvostaa myös nopeaa hoitoonpääsyä sekä asiantuntevaa ja monipuolista palvelua. “Työplussan ammattitaito näkyy esimerkiksi siinä, että he osaavat esittää oikeita kysymyksiä, jotka auttavat ymmärtämään alamme erityispiirteitä ja tarpeitamme”, Prest kiittää. Työterveyspalvelut on räätälöity yrityksen tarpeisiin, ja työn sesonkiluonteisuuden vuoksi on tärkeää, että terveystarkastukset ja muut palvelut voidaan järjestää sopivina ajankohtina.

Tarvittavat rokotteet, kuten punkkirokote sekä hepatiitti A- ja B -rokotesuoja hoidetaan sujuvasti Työplussan kautta, mikä on erityisen tärkeää, kun tehdään viemärisaneerauksia ja työskennellään maastossa punkkien levinneisyysalueilla.

Työterveyspalvelut ovat keskeinen tuki yritykselle ja sen työntekijöille. Nopea hoitoonpääsy, toimivat aukioloajat sekä ammattitaitoinen palvelu ovat olennainen osa yrityksen arjen sujuvuutta. Yritys on myös hyödyntänyt verkkopohjaisia YritysPlus- ja OmaPlus -palveluita, joista jälkimmäinen tarjoaa työntekijöille kätevän tavan varata tarvittavia vastaanottoaikoja.

“Lisäksi meillä on työntekijöitä ympäri Suomea, ja Työplussan sopimuskumppaneiden kautta terveyspalvelut ovat myös heidän saavutettavissaan”, Prest lisää.

Hyvin toimiva työterveysyhteistyö Työplussan kanssa tukee Maanrakennus B. Dahlbacka Oy:n arjen sujuvuutta. Yritys voi luottaa siihen, että työntekijöiden sairastuessa tai työkyvyn heikentyessä he saavat hoitoa nopeasti ja tehokkaasti.

“Työterveyspalveluiden avulla varaudumme myös tulevaisuuteen”, Prest kiteyttää.

© 2024 Työplus Yhtiöt Oy Web design: Wikström Media